Gabriel Niilonpoika Enqvist
Gabriel Niilonpoika Enqvist
Tällä sivulla julkaistaan erilaisia tarinoita ja muita juttuja suvusta, sen jäsenistä ja asuinpaikoista yms...

Kaikenlainen tieto on tervetullutta!
—————————————————————————————

DNA-löytö, uusi serkku!


Loppukesällä 2019 huomasin MyHeritage-sivustolla, jonne olin aiemmin FamilyTreeDNA:lla tekemäni testitulokset siirtänyt, kovin läheisen, mutta täysin tuntemattoman serkkuosuman.

Laitoin viestiä tälle noin 20-vuotiaalle testaajalle ja kyselin sukutietoja dna-yhteyden selvittämiseksi. Aikanaan tuli vastaus, jossa testaaja kertoi, että hänen isoisänsä, 1940-luvun alussa syntyneen Pertin isää ei tiedetty ja yhteys voisi olla sieltä.

Keskustelu jatkui testaajan isän, Pertin pojan Harrin kanssa ja selvisi, että Pertin isästä tiedettiin vain sukunimi, etunimi Juhani sekä ammattina autoilija. Pertin äiti ei ollut kertonut pojalleen mitään tämän isästä, mutta onneksi kuitenkin jotain nuoremmalle sisarelleen. Perhe oli ollut välirauhan aikana evakossa Suomusjärvellä ja perheen tytär Taimi oli siellä tavannut naapurissa asuneen Juhanin. Evakkoperhe palasi kotikonnuilleen ja nuoret eivät tiettävästi enää koskaan tavanneet, eikä Juhani ilmeisesti tiennyt lapsestaan.
Taimin kuoltua hänen sisarensa oli käynyt Pertin kanssa tutustumassa evakkoajan asuinpaikkoihin ja tunnistaneet Juhanin kotitalon.

Myöhemmin Pertti teki myös dna-testin FtDNA:lla ja serkkuosuma vahvistui. Osuma oli äitini puolelta, kuten olimme päätelleetkin. cM lukemat olivat 1003/78, eli jaettu cM oli jopa hieman suurempi kuin kahdella testin tehneellä serkullani. Näin GNE-sukuun saatiin yksi pieni haara lisää.

Näyttökuva 2020-12-15 kello 20.08.57

Ilman dna-testejä ei tämä sukuyhteys olisi ehkä koskaan löytynyt eikä varmistunut. Vaikka testit oli tehty eri palveluntarjoajilla niin FtDNA-testini tulosten siirto MyHeritageen paljasti sukuyhteyden ja pääsimme selvittämään asiaa. Hyvä siis muistaa sanonta, että mitä useammassa lammessa on onkia, sitä enemmän saa kalaa!

Lasse Laasonen
RapidWeaver Icon

Made in RapidWeaver